Tervetuloa

Tämä on kuvavoittoinen matkakertomus pohjoisen Vienan Karjalan metsiin, Paanajärven kansallispuiston pohjoispuolelle. Olin alueella kolme viikkoa Helsingin yliopiston metsäntutkijoiden mukana, itse asiassa työssä. Eihän se oikeasti työltä tuntunut, kun sain kuljeksia maisemissa, joiden veroisia ei Suomessa enää ole.

Metsäntutkijoita kiinnostaa selvittää, millainen on todellinen vanha metsä, jossa ei näy ihmisen vaikutusta. Eihän sellaista metsää todellisuudessa enää missään ole, mutta muun muassa täällä Venäjän syrjäseuduilla ollaan aika lähellä sellaista. Nämäkin seudut ovat alkujaankin olleet hyvin harvaan asuttuja ja nyt pian 60 vuotta käytännöllisesti katsoen asumattomia - eikä läpikulkuliikennettäkään ole ollut viime sotien jälkeen.

Saavuimme alueelle Paanajärven kansallispuiston sisäänkäynnin kautta ja ajoimme puiston läpi. Puiston takaa uusi tie jatkuu vielä joitakin kilometrejä ja päättyy sitten keskelle metsää. Tie on metsäautotie ja tarkoittaa valitettavasti sitä, että juuri meidän tutkimamme alue on pian pääsemässä sivistyksen piiriin.

Tien päästä kävelimme kantamuksinemme vielä joitakin kilometrejä ensimmäiselle leirillemme. Vettäkään ei silloin satanut, ainakaan koko matkaa. Kannettavaa olikin aika tavalla: teltat, vaatteet, valokuvausvälineet, tutkimusvälineet, harrastusvälineet ja tietysti ruokaa kolmeksi viikoksi. Varsinkaan niitä varsinaisia tutkijoita ei käynyt kateeksi, esimerkiksi kääpätutkija Marikolla oli mukanaan kääpäkuivurit, jotka ovat käytännössä suuria peltilaatikoita, niiden lämmityslaitteet eli laatikollinen öljylamppuja ja tietysti aika monta litraa lamppuöljyä. Mukana oli tietenkin myös kirveitä, moottorisahoja, lapioita ja paljon pienempiä varusteita. Sain siinä itsekin harjoitella sokkokävelyä metsässä, rinkka selässä, reppu edessä ja molemmissa käsissä jotain kantamuksia. Kun siinä lastissa horjahtaa, saa vain toivoa parasta.

Käytössämme olleet kartat olivat erinomaisia verrattuna joidenkin vastaavien reissujen karttoihin. Kun hyvän kartan lisäksi on mukana kompassi ja GPS, on meno tiettömässä erämaassa varsin huoletonta. Ainakin sen jälkeen, kun kaikkien GPS-laitteisiin on saatu samat koordinaattiasetukset. Olihan mukana satelliittipuhelinkin. Muistaaksesi sillä saatiin pari kertaa yhteys ulkomaailmaankin.

Ensimmäisen yön vietimme vielä tien päässä, mutta toisen jo ensimmäisellä leirillämme, jossa viivyimme runsaan viikon. Se oli sitten jo lähes virallisestikin erämaata. Eränkävijöitä sielläkin oli liikkunut, mainio nuotiopaikka oli valmiina kalaisan pienen lammen rannalla.

Työmaamme olivat hajallaan pitkin metsää. Tutkimuskohteet valittiin siten, että kartalta oli satunnaisesti valittu 5x5 kilometrin alue, jossa tutkimuskohteet olivat kilometrin välein ruudukkona, siis kaikkiaan 25 neliökilometriä. Jokaisesta ruudusta tehtiin tietyt perusmittaukset ja lisäksi osa kohteista tutkittiin paljon tarkemmin. Kääpä porukalla oli sitten vielä ihan omat juttunsa samoissa paikoissa. Minun tehtäviini kuului pääasiassa kairailla puista näytteitä, mittailla puita ja tutkia maaperä kohteista. Tarkemmin tutkittavissa kohteissa sai sitten vielä laskeskella eri ikäisiä puita, lahopuut ja maapuut mukaanlukien. Maapuut ovat muun muassa sellaisia ehä vuosikymmeniä sitten kaatuneita puita, joista näkyy hahmo sammalpeitteessä. Niiden paksuuksia me mittailimme ja kirjasimme puulajit muistiin. Itse asiassa maapuun lajin määrittäminen on yllättävän helppoa, puut säilyttävät ominaispiirteensä lahoinakin hyvin pitkään.

Käveleminen muodosti siis suuren osan työstä. Maasto ei monin paikoin ollut mitään puistoa, toisin paikoin sitten taas todella helppokulkuista. Soita oli paljon ja alueen halkaisi kohtalaisen kokoinen Levgus-joki, jota jouduimme ylittämään useita eri kohteiden väliä kulkiessamme. Kesäkuun alussa oli vielä moni paikoin lunta maassa eikä vesi ollut lämpimimmillään. Mutta myöskään hyttyset eivät vaivanneet.

Puhtaudesta huolehtiminen ei Vienan maisemissa tuota vaikeuksia, koska juoksevaa vettä on aina saatavilla. Varsin usein myös luontainen suihku ja paikoitellen olisi ollut mahdollisuus myös painepesuriin. Kesäkuun alkupäivinä, kun varjopaikoissa oli vielä lunta maassa, ei peseytymiseen yleensä kulunut paljoakaan aikaa.

Tämä tarina ei etene tavanomaisen matkakertomuksen tavoin paikasta toiseen, vaan teemasta toiseen. Muutaman erityisen paikan kuvaan erikseen, jos siitäkin syystä, että niistä on erityisen paljon valokuvia. Joistakin hienoista kohteista taas ei ole lainkaan kuvia, koska sateisimpina päivinä en pitänyt kameraa mukanani.

Voit edetä aihe kerrallaan, sillä kunkin aiheen lopusta pääsee seuraavaan. Voit myös valita vain mielenkiintoisimma kohteet. Kaikkiaan kuvia löytyy liki 200 kappaletta.